On varmaan ihan turha aloittaa tämä artikkeli sillä samalla jaarittelulla, miten tekoäly on mullistanut koko digimarkkinoinnin ja hakukoneoptimoinnin kentän. Tuttu juttu ja kaikkihan sen tietävät.
Puhutaan sen sijaan siitä, miten AI-kuona tukkii nykyään joka paikan. Tekoäly on mahdollistanut sen, että sisällöntuotto on entistä helpompaa ja nopeampaa. Itselläni meni ennen AI-aikaa lähes kokonainen työpäivä, kun kirjoitin noin 1000 sanaisen blogitekstin vaikkapa 3D-tulostuksesta.

Tuohon päivään sisältyi toki taustatutkimuksen tekeminen, kirjoittaminen sekä valokuvien ottaminen tai ilmaisten kuvien metsästäminen netistä. Itse kirjoittaminen oli yllättävän nopeaa puuhaa, kunhan alkukankeudesta pääsi yli.
Mutta nykyään tuon kaiken saa halutessaan tehtyä ehkä noin 15 minuutissa. Jos haluaa vähän laadukkaampaa jälkeä, niin noin tunnissa voi saada jo ihan kelvollisen tekeleen ulos tekoälyn avustuksella.
Kaikki eivät kuitenkaan käytä tekoälyä pelkkänä apuvälineenä, vaan on olemassa ihan markkinointitoimistojakin, jotka tuottavat koko basqan tekoälyllä. Tällainen tekoälyn käyttö on johtanut siihen, että tietyt netin kolkat ovat täyttyneet niin kutsutusta “AI-slopista”, eli suomeksi AI-kuonasta. Kun kuonaa luodaan massoittain, syntyy hakutulosten sijaan hakutukoksia.
Mitä “AI-slop”, eli AI-kuona on?
AI-kuona on tekoälyllä luotua materiaalia, tekstiä, kuvia tai videoita, joka on heikkolaatuista tai se ei palvele mitään erityistä tarkoitusta. Usein se on luotu ihan alusta alkaen tekoälyllä, eli lähteenä ei ole käytetty mitään ihmisen tuottamaa alkumateriaalia.
Esimerkki: Luo kuva pingviinistä seisomassa päällään ja tekemässä digimarkkinointia.
Artikkelin pääkuva on käytännön esimerkki, mutta ei täydellistä AI-kuonaa, koska kuvalla on sentään jokin käyttötarkoitus. Mutta idea tuli varmasti selväksi. Esimerkiksi TikTokissa on tuhansia käyttäjiä, jotka luovat pelkästään tekoälyvideoita, esimerkiksi päällään istuvista pingviineistä.
Voihan sillä toki rahaakin tehdä, jos kyseinen kuona on suosittua ja sillä on katsojia. Eikä siinä ole sen kummempaa ongelmaa, mutta tuleeko käyttäjä nauttimaan samasta materiaalista yhä uudestaan ja uudestaan? Todennäköisesti ei.
Todelliseksi ongelmaksi AI-kuona muodostuu kuitenkin silloin, kun se on heikkolaatuista ja se pomppaa silmille jatkuvasti. Muutama vuosi sitten se olikin aika yleistä, ennen kuin sosiaalisen median algoritmit oppivat välttämään ilmiötä.
Kun algoritmit oppivat välttämään AI-kuonaa, todennäköisesti sen tuotanto myös hidastuu tai loppuu. Tulevaisuutta on vaikea arvioida.
Onko kirjoittaja itse sitten syyllistynyt kuonan luontiin?
No tottakai, minä olen ehkä viimeinen ihminen moralisoimaan toisten tekoälyn käytöstä. Kirjoituksen tarkoitus onkin enemmän havahtua ilmiöön ja miettiä sen seurauksia digimarkkinoinnin näkökulmasta.

Digimarkkinointi AI-kuonan aikakaudella
Ennen piti erottua massasta, nyt täytyy erottua kuonasta. Kaikki tekoälyn hyödyntäminen ei välttämättä ole aina hyvä juttu. Enemmän sisältöä ei ole yhtä hyvä juttu, kuin vähemmän laadukasta sisältöä.
Laatu täytyy siis säilyttää, jotta Google, muut hakukoneet ja tekoäly itse näkisivät verkkosivuston ja sisällön hyödyllisenä sekä mielenkiintoisena lukea. Tästä päästään sitten siihen hauskaan sanaan, eli hakutukoksiin.
Tietyt aihealueet sosiaalisessa mediassa ja Googlessa vaikuttavat tukkeutuneen AI-kuonan takia. Eli tiettyihin todella suosittuihin aihealueisiin tai hakusanoihin on luotu niin paljon yksinkertaista tekoälysisältöä, että voidaan puhua hakutulosten sijaan hakutukoksista.
Jos sinusta tuntuu, että Googlesta ei löydy enää mitään hyödyllistä, et ole ainoa. Kun viidessä minuutissa luotuja tekoälysisältöjä nousee hakutulosten kärkeen, syntyy tukoksia ja käyttäjä ei löydä etsimäänsä tietoa.
Ongelma ei toki tule vastaan joka hakukerralla, mutta kuitenkin riittävän usein, jotta se on huomattavissa. Siksi sisällöntuotantoon kannattaa oikeasti panostaa tekoälyn aikakaudella.
Esimerkiksi eräällä sivustolla oli asennettu lisäosa, joka tuottaa ilmeisesti täysin automaattisia tekoälyn luomia artikkeleita ja julkaisee ne. Sanomattakin selvää, että artikkelit olivat täynnä kankeaa kieltä sekä täysin virheellisiä väittämiä.

Mitä vinkkejä AIKETTU antaa digimarkkinointiin?
Asinatuntijamme ennustavat, että omaperäinen sisältö tulee olemaan entistä kovemmassa huudossa, kun tekoälyn käyttö lisääntyy entisestään digimarkkinoinnissa. Potentiaalinen asiakas tarvitsee samaistuttavuutta sekä toisten aitojen ihmisten henkilökohtaisia kokemuksia.
Se on yksi niistä asioista, mitä tekoäly ei pysty tarjoamaan. Asiakaskokemukset ja aidot kohtaamiset ihmisen kanssa tulevat yhä tärkeämmiksi. Jos myyt fyysistä tuotetta esimerkiksi verkkokaupasta, niin olisihan se kiva, että joku on sen ostanut sekä todennut hyväksi tuotteeksi. Tätä täytyy viestiä yhä selvemmin asiakkaille.
Digimarkkinoinnin suuntaukset AI-kuonan aikakaudella
- Asiakkaiden omakohtaiset kokemukset nostavat merkitystä
- Omaperäisyydellä erotutaan nyt ja tulevaisuudessa
- Aidot ihmiskontaktit kunniaan
- Tekoälyn hyödyntäminen sisältöihin on ehdotonta, mutta ei kannata mennä siitä, mistä aita on matalin
- Jatkuva testaus ja käyttäjäkohtaisesti mukautuva sisältö
- Se, joka osaa hyödyntää tekoälyä fiksusti edellä mainittujen toteuttamiseen, on voittaja
Kun tekoälyn avulla luodaan yhä enemmän sisältöjä, omaperäisyydellä erotutaan massasta. Se on toki pätenyt markkinointiin aina, mutta tulevaisuudessa se tulee olemaan yhä kovempi juttu.
Tekoälyä voi käyttää hyödyksi todella tehokkailla tavoilla. Esimerkiksi, jos jokin tietty sivu ei sijoitu Googlessa hyvin, tekoälyn avulla tekstin ja sisällön voi muotoilla muutamassa minuutissa uudestaan. Jos jatkuvaa testaamista ja kehitystä on mahdollista tehdä, ei oikeastaan ole mitään syytä olla hyödyntämättä tätä mahdollisuutta.
AIKETTU auttaa sinua erottumaan verkossa omalla toimialallasi. Meillä tekoälyä hyödynnetään aina kun se on mahdollista tehdä fiksulla tavalla. Kysy lisää palveluistamme, kuten hakukoneoptimoinnista, tekoälyoptimoinnista ja SEO-auditoinnista tai varaa aika ilmaiseen konsultointipalaveriin!


